Vuoden uurastuksen jälkeen digitaalinen yhteistyöalusta on valmis julkaistavaksi. Olemme rakentaneet markkinoilta puuttuneen palvelun, jonka tarkoitus on ennen kaikkea auttaa taloyhtiöitä.  Työsuorituksien ja palveluiden tuottajat voivat saada uusia asiakkuuksia kustannustehokkaasti. Voin hyvillä mielin sanoa, että olemme onnistuneet luomaan taatusti toimivan digitaalisen yhteistyöalustan, joka toimii erinomaisesti niin taloyhtiöille, isännöitsijöille kuin erilaisten palvelujen ja työsuoritusten toimittajille. ProHabitor on selkeä, yksinkertainen ja helppokäyttöinen.

Kiitokset Saijalle, Helmille, yhteistyökumppaneille (erityisesti Jussille, Leeville, Mikalle, Samille, Kallelle, Maarjalle, Juholle ja Timolle) ja Aallon EMBA-ryhmälle (Petrille, Jaakolle, Jussille ja Martinalle), jonka kanssa tein aiheesta lopputyön. Kiitokset myös muille harjoitukseen eri vaiheissa osallistuneille. Hyvää työtä!

Toisaalta nythän työ vasta alkaa. Erityisesti odotan asiakkaiden palautetta palvelusta.

Toivotan sinut taloyhtiön ja taloyhtiöille palvelua tarjoavan yrityksen edustajan kokeilemaan palvelua 30 päivän ajan ilman veloitusta. Kokeilujakson aikana voit päättää onko palvelusta hyötyä sinulle.

Lue lisää palveluista:

Taloyhtiöille

Yrityksille

Tervetuloa mukaan!
Juhani Hodju
perustaja, toimitusjohtaja

Lisätietoa palvelusta:
Saija Helin
myynti- ja markkinointi
sähköposti: saija.helin@jhps.fi
puhelin: 040 160 1891

Blogin kirjoittaja

 

Juhani Hodju on ProHabitorin (Prohod Consulting Oy) perustaja ja yrittäjä. Juhani on pitkän linjan ATK-ammattilainen, projektipäällikkö, kauppatieteiden maisteri ja EMBA Aallosta. Kiinnostuksen kohteena ovat mm. innovatiiviset digitaaliset palvelut, mökkeily ja moottoripyörällä kruisailu.