Digitalisaation vaikutukset näkyvät yhä enemmän ihmisten tekemisessä. Yrityksissä digitalisaatio näkyy uusien teknologioiden ja liiketoimintaprosessien käyttöönotossa. Toisaalta digitalisaatio vaikuttaa myös sosiaalisiin prosesseihin ja tuo uusia mahdollisuuksia ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.

Yleisesti ottaen digitalisaatio tehostaa yritysten toimintaa ja vaikuttaa sitä kautta yrityksen kassavirtaan. Digitalisaatiolla voidaan myös tukea kestävää kehitystä ja säästää ympäristöä, kun esimerkiksi paperin ja muiden materiaalien käyttö ei ole enää tarpeen liiketoimintaprosesseissa. Käytännössä esim. paperi korvataan digitaalisella tuotteella. Usealla toimialalla näin on jo tapahtunut ja fyysiset tuotteet on jo korvattu digitaalisilla tuotteilla. Hyvänä esimerkkinä ovat pankki- ja vakuutustoimialat, joissa digitalisaatiokehityksessä ollaan jo pitkällä. Toki sielläkin on vielä paljon tehtävää.

Samalla kun digitalisaatio korvaa fyysisiä tuotteita digitaalisilla, myös yrityksen ja niiden asiakkaiden välille syntyy suoria yhteyksiä erilaisten sähköisten palveluiden kautta. Samalla painopiste siirtyy asiakaskeskeisemmäksi verrattuna esim. tuote- tai toimintolähtöiseen näkökulmaan. Yritykset myös hyödyntävät tietoa mm. potentiaalisia asiakkaita etsiessä markkinoinnissa ja myynnissä. Digitaaliset innovaatioilla on lähtökohtaisesti globaalit markkinat, koska niiden tuotanto ei ole paikaista kiinni ja internet jakelukanavana on ollut käytössä pitkään.

ProHabitor hyödyntää digitaalista tietoa. Tarkemmin digitaalisessa muodossa olevaa yritys- ja taloyhtiötietoa. Lisäksi tiedon käsittely kilpailutusprosessissa perustuu katkottomaan digitaaliseen prosessiin.

  • ProHabitor luo tarjouspyynnön, tarjouksen ja sopimuksen yhdessä täysin katkottomassa digitaalisessa ketjussa.
  • Sopimuksen allekirjoitetaan digitaalisesti, jonka ansiosta tulostaminen ja skannaaminen jäävät pois
  • ProHabitorin käyttö tukee kestävää kehitystä ja samalla säästää ympäristöä

ProHabitorissa on valmiit digitaaliset tarjous- ja sopimuspohjat

  • Tarjouspyyntö on helppo tehdä valmiille pohjalle
  • Lähetät tarjouspyynnön yhdellä kertaa usealle tekijälle
  • Valitset itse mitkä yritykset valitset tarjouspyynnölle
  • Hyväksyt tai hylkäät tarjoukset digitaalisesti

ProHabitorissa sopimus allekirjoitetaan digitaalisesti

  • Sähköinen allekirjoitus on luotettava
  • Sähköinen allekirjoitus on riippumaton paikasta ja ajasta
  • Sähköinen allekirjoitus on nopea ja edullinen
  • Sähköinen allekirjoitus ei vaadi paperin tulostamista

ProHabitorin digitaalinen prosessi tehostaa toimintaa

  • Kaikki osapuolet hyötyvät prosessin nopeudesta
  • Kilpailutusprosessi helpottuu ja sähläys vähenee
  • Kilpailutusprosessi tehostuu ja voit käyttää ajan paremmin
  • Tuottavuuden kasvun myötä vapautat ihmisiä tuottavampiin töihin

Näin yksinkertaisesti kaikki toimii:

1. Rekisteröidy palveluun
Katso ohjeet ohjesivulta
Katso ohjevideo rekisteröitymisestä palveluun.

2. Hae tekijä 40000 yrityksen joukosta
Katso ohjeet ohjesivulta
Katso ohjevideo haun toiminnasta.

3. Tee tarjouspyyntö valmiilla pohjalla
Katso ohjeet ohjesivulta
Katso ohjevideo tarjouspyynnön luonnista.

4. Näe saapuneet tarjoukset ja vertaa niitä yhdessä paikassa
Katso ohjeet ohjesivulta
Katso ohjevideo tarjouksen hyväksymisestä.

5. Solmi sopimus sujuvasti
Katso ohjeet ohjesivulta
Katso ohjevideo sopimuksen allekirjoituksesta.

Kokeile ilman veloitusta – älä jää kilpailijoista jälkeen

Saat ProHabitorin käyttöösi 30 päivän ajaksi ilman veloitusta.

Rekisteröidy pankkitunnuksilla

Blogin kirjoittaja

 

Juhani Hodju on ProHabitorin (Prohod Consulting Oy) perustaja ja yrittäjä. Juhani on pitkän linjan ATK-ammattilainen, projektipäällikkö, kauppatieteiden maisteri ja EMBA Aallosta. Kiinnostuksen kohteena ovat mm. innovatiiviset digitaaliset palvelut, mökkeily ja moottoripyörällä kruisailu.